Tauno Nurmela

Tekijä(t):Tapani Raittila Ajankohta:1968 Tekniikka:öljy kankaalle Koko:100 x 81 cm

Tauno Nurmela (1907–1985) teki pitkän uran Turun yliopistossa. Hänet nimitettiin romaanisen filologian professoriksi vuonna 1949, valittiin vararehtoriksi 1953, toimi yliopiston rehtorina vuodesta 1960 vuoteen 1970 sekä kanslerina 1970–1975, jonka aikana yliopisto valtiollistettiin. Tutkimustyössään Nurmela keskittyi etenkin Italian kieleen ja kulttuuriin. Hän julkaisi uransa aikana lukuisia keskiajan italialaisia tekstejä käsitteleviä tutkimuksia ja oli erityisen ansioitunut Boccaccio-tutkijana. Nurmelan julkaisuihin kuuluu myös useita muistelmateoksia, kuten Hei elämää vuodelta 1967. Presidentti Urho Kekkonen myönsi vahvana kulttuurivaikuttajana tunnetulle Nurmelalle akateemikon arvonimen vuonna 1975. Hänet muistetaan myös huumorintajultaan ja ulosanniltaan värikkäänä persoonana.

Nurmelan muotokuvan on maalannut taidemaalari Tapani Raittila (1921–2018). 1950-luvun modernisteihin lukeutunut Raittila oli aikanaan arvostettu henkilö- ja muotokuvamaalari; hän maalasi muun muassa presidentti Urho Kekkosen muotokuvan vuonna 1958. Taiteilija lopetti tilausmuotokuvien tekemisen 1980-luvun alkupuolella, mutta maalasi uransa myöhäisvaiheessa vielä lukuisia muoto- ja omakuvia. Raittila palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1966 ja Kuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 1985. Hänen retrospektiiviset näyttelynsä järjestettiin Helsingin Taidehallissa 1991 sekä Sara Hildénin taidemuseossa 2007. Raittilan sodanjälkeisiin Suomen Taideakatemian koulun opiskelutovereihin kuului muun muassa Tuomas von Boehm (1916–2000), jonka muotokuva professori Eero Mustakalliosta (1907–2000) vuodelta 1957 kuuluu myös Turun yliopiston taidekokoelmaan.

Emma Vuolaslempi 2024

Kallio, Rakel. ”Huomioita Tapani Raittilan muotokuvamaalauksista”. Tapani Raittila, toim. Päivi Loimaala, 62–88. Tampere ja Helsinki: Sara Hildénin taidemuseo / Suomen Taideyhdistys, 2007.

Kivilahti, Marja-Terttu. ”Tapani Raittila 1921–2018”. Helsingin Sanomat, 8.1.2018. https://www.hs.fi/muistot/art-2000005516035.html.

Koskinen, Mirva, toim. Silmin nähden. Taideteoksia Turun yliopiston arkkitehtuurissa – Art in Architecture at the University of Turku. Turku: Turun yliopisto, 1997.

Loimaala, Päivi, toim. Tapani Raittila. Tampere ja Helsinki: Sara Hildénin taidemuseo / Suomen Taideyhdistys, 2007.

Niinivaara, Seppo. ”Tapani Raittila”. Tapani Raittila, 7–24. Helsinki: Otava, 1991.

Niitemaa, Timo. ”Tauno Nurmela, rehtorina 1960–1970”. Turun yliopisto, s.a. https://www.utu.fi/fi/yliopisto/historia/tauno-nurmela-rehtorina-1960-1970.

”Nostalginen Turku: Sanankäänteiden mestari”. Aamuset, 1.11.2013. https://aamuset.fi/artikkeli/1612073314.

Vares, Vesa. Turun yliopiston historia, osa 1. Kansallinen tehtävä 1920–1974. Turku: Turun yliopisto, 2020.