Heikki Ojansuu

Tekijä(t):Anna Snellman-Kaila Ajankohta:1923 Tekniikka:öljy kankaalle Koko:100 x 80 cm

Anna Snellman-Kaila lahjoitti yliopistolle keväällä 1923 suomen kielen ja sen sukukielten professori Heikki Ojansuusta (1873–1923) maalaamansa postuumin muotokuvan. Sommitelman jäykkyyden selittää valokuvan mukaan työskentely. Ojansuu, joka kuului yliopiston ensimmäisiin, keväällä 1921 nimitettyihin professoreihin, oli menehtynyt lavantautiin tammikuussa 1923 jo kahden ensimmäisen lukukauden jälkeen. Hän ehti kuitenkin toimia myös humanistisen tiedekunnan ensimmäisenä dekaanina, ja muotokuva sijoitettiin keskeiselle paikalle kansliahuoneen seinälle kansleri J. R. Danielson-Kalmarin muotokuvan viereen.

Ojansuun vuonna 1918 esittämä kiistanalainen väite Mikael Agricolan äidinkielestä – joksi hän nyt esitti suomea aiemmin argumentoimansa ruotsin sijaan – nivoutui kiinteästi kieliriitaan ja saattoi vaikuttaa E. N. Setälän motiiveihin suositella oppilaansa kutsumista professorin virkaan. Toisaalta mahdollisia ehdokkaitakin oli rajallisesti. Kotimaakunnan lehden Satakunnan Kansan nekrologissa muisteltiin edesmennyttä: ”Yleisellä tyytyväisyydellä tervehdittiin Heikki Ojansuun nimitystä uuden suomalaisen yliopiston professoriksi, sillä tieteellisen pätevyyden ohella tiedettiin hänet myös oikean palavan hengen mieheksi, semmoiseksi jommoisia tämä alkutaipaleellaan olevan suomalaisen tieteen ahjomme juuri tarvitsee.”

Taidemaalari Anna Snellman-Kaila (1884–1962), J. V. Snellmanin pojantytär, työskenteli Turussa vuosina 1922–1930, jolloin hänen toinen puolisonsa Eino Kaila (1890–1958) toimi uuden suomenkielisen yliopiston filosofian professorina. Hän oli kouluttautunut Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulussa vuosina 1898–1900, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä vuosina 1900–1903 sekä yksityisesti Pariisissa. Hän maalasi eri tekniikoilla maisemia, kaupunkinäkymiä ja asetelmia sekä muotokuvia ja teki jonkin verran grafiikkaakin. Parhaan vastaanoton saivat hänen Turun linnasta maalaamaansa interiöörit, ja Turun aika olikin hänen taiteellisesti menestyksekkäin työskentelykautensa.

Tutta Palin 2024

”† Heikki Ojansuu”. Satakunnan Kansa, 19.1.1923.

”Taidelahjoitus Turun yliopistolle”. Turunmaa, 5.6.1923.

Willner-Rönnholm, Margareta. Turun koulun naiset – Åboskolans kvinnor – Women of the Turku School, 1920–1950. Turku: Turun taidemuseo, 2004.

Willner-Rönnholm, Margareta. ”Under traditionens täckmantel. Kvinnliga banbrytare i modernismens konstkulturi Åbo”. Modernia on moneksi. Kuvataiteen, arkkitehtuurin ja taideteollisuuden piirteitä maailmansotien välisen ajan Suomessa, toim. Tutta Palin, 68–83. Taidehistoriallisia tutkimuksia 29. Helsinki: Taidehistorian seura, 2004.