Arje Scheinin (1923–2003) toimi Turun yliopiston kariesopin professorina 1961–1987 sekä kaksi kautta yliopiston rehtorina vuosina 1981–1987. Scheinin valmistui Helsingin yliopistossa hammaslääketieteen lisensiaatiksi 1950 ja väitteli tohtoriksi kahdeksan vuotta myöhemmin. Vuonna 1959 hänet nimitettiin kariesopin dosentiksi ja vuonna 1961 Turun yliopiston kariesopin professoriksi. Hän toimi myös Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen johtajana neljätoista vuotta. Uransa aikana Scheinin tutki muun muassa hammasytimen verenkiertoa sekä ksylitolin edullisia vaikutuksia karieksen ehkäisyssä kansainvälisestikin tunnetussa projektissa 1970-luvulla. Rehtorina hänet muistetaan yliopistotutkimuksen ja teollisuuden yhteistyön kehittäjänä sekä vahvaluonteisena johtajana.
Turun yliopiston taidekokoelmaan kuuluvan Scheininin pronssisen rintakuvan on tehnyt kuvanveistäjä Raimo Äijälä (s. 1941). Myös Roopena tunnettu Äijälä opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1964–1968, jossa häntä opetti muun muassa kuvanveistäjä Heikki Nieminen (1926–2016). Äijälä puolestaan toimi Turun piirustuskoulun kuvanveiston opettajana syksystä 1968 vuoteen 1974 asti. Hän piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Turun taidehallissa vuonna 1970 ja jäi eläkkeelle vuosituhannen vaihteessa.
Emma Vuolaslempi 2024
Lovio, Raimo, Hanna Nurminen ja Pirjo Viitanen. Nykytaide saapuu Naantaliin. Naantali: Naantalin Taideyhdistys, 2022.
Luostarinen, Veikko. ”Arje Scheinin”. Helsingin Sanomat, 6.5.2011. https://www.hs.fi/muistot/art-2000002626646.html.
Niitemaa, Timo. ”Arje Scheinin, rehtorina 1981–1987”. Turun yliopisto, s.a. https://www.utu.fi/fi/yliopisto/historia/arje-scheinin-rehtorina-1981-1987.
”Raimo Äijälä”. Kuvataiteilijamatrikkeli-verkkojulkaisu, s.a. Helsinki: Suomen Taiteilijaseura. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/raimo-aijala.
Vares, Vesa. Turun yliopiston historia, osa 2. Monimuotoisena maailmalle 1974–2020. Turku: Turun yliopisto, 2020.