Paavo Kallio

Tekijä(t):Armas Mikola Ajankohta:1969 Tekniikka:öljy kankaalle Koko:102,5 x 88,5 cm Kokoelma:Turun Yliopiston Varsinaissuomalainen Osakunta (TVO)

Paavo Kallio (1914–1992) toimi koko uransa ajan Turun yliopistossa: hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1943, aloitti kasvitieteen assistenttina 1945, väitteli 1951, hänet nimitettiin kasvitieteen dosentiksi 1954, apulaisprofessoriksi 1957 ja kasvifysiologian professoriksi 1963. Kallio luopui professuuristaan vuonna 1979, mutta jatkoi vielä dosenttina vuoteen 1984 asti. Uransa aikana hän tutki muun muassa yksisoluista Micrasterias-levää. Kallion saavutuksiin kuuluu myös yhä edelleen aktiivisesti toimivan Lapin tutkimuslaitos Kevon perustaminen Utsjoelle 1950-luvulla.

Turun Yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan (TVO) 42-vuotisjuhlassa paljastetussa muotokuvassa Kallio on kuvattu elämäntyölleen uskollisesti luonnon keskellä Katariinanlaaksossa, joka oli Kallion mielikohteita Turussa. Kevolle 10. maaliskuuta 1972 sijoitetun muotokuvan on maalannut maisemistaan ja muotokuvistaan tunnettu Armas Mikola (1901–1983), joka on maalannut myös lukuisia Turun yliopiston taidekokoelmaan kuuluvia muotokuvia. Mikolalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1975 ja professorin arvonimi 1982, vuosi ennen taiteilijan kuolemaa.

Emma Vuolaslempi 2024

”Aarne Mikola (ent. Nurmi)”. Kuvataiteilijamatrikkeli-verkkojulkaisu, s.a. Helsinki: Suomen Taiteilijaseura. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/aarne-mikola-ent-nurmi.

”Armas Mikolan näyttely”. Loimaan tapahtumat, s.a. [2017]. https://www.loimaantapahtumat.fi/tapahtumat/3957/.

Eloranta, Pentti. ”TVO:n historia”. TVO 75 vuotta – Juhlakirja, toim. Jukka Laine ja Pentti Blom, 57–90. Turku: TVO:n tukisäätiö / TVO, 2003.

Hurme, Heli. Sähköpostiviesti Tutta Palinille, 2.11.2023.

Leikola, Anto. ”Kallio, Paavo (1914–1992)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8148.

Tolvanen, Oili. ”Professori Paavo Kallio Kevon tutkimusaseman perustaja teki tieteenteosta seikkailun”. Helsingin Sanomat, 25.6.1992. https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003154402.html.