Taidekokoelman vaiheet

”Joukko maamme edustavimpia taiteilijoita on päättänyt lahjoittaa Turun suomalaiselle yliopistolle laatuaan harvinaisen ja arvokkaan taidekokoelman, joka pannaan kokoon siten, että jokainen lahjoitukseen osaaottava taiteilija antaa kokoelmaan yhden edustavimmista teoksistaan. Tällä tavalla saadaan maamme taiteilijain lahjana Turun suomalaiselle yliopistolle taidekokoelma, joka antaa edustavan kuvan maamme taiteesta ja säilyy yliopistolla nykyisen taiteilijapolven lahjaosuutena siinä suuressa työssä, jota suomalainen kansa parhaillaan suorittaa ensim[m]äisen suomalaisen [s.o. suomenkielisen] yliopiston luomiseksi.”

”Taidelahjoitus Turun suomalaiselle yliopistolle”, Länsi-Suomi, 3.2.1921

Yliopiston tilojen kaunistaminen ja taidekokoelman synty

Turun Suomalaisen Yliopiston taidekokoelman kartuttaminen käynnistyi samaan tapaan kuin yliopiston perustaminen yleensäkin, mutta tässä tapauksessa hyväntahtoisten kansalaisten ja yhteisöjen lisäksi myös taiteilijoiden tuella. Monet yksittäiset taiteilijat ja yksityishenkilöt tekivät lahjoituksia uudelle yksityiselle yliopistolle, joka ei nauttinut valtion rahoitusta, ja maakunnissa järjestettiin arpajaisia, myyjäisiä ja juhlailtamia varojen keräämiseksi tilojen somistamiseen. Kuvataiteilijat lahjoittivat olemassa olevia teoksiaan tai tekivät uusia – esimerkiksi maalaten muotokuvia yliopiston toimihenkilöistä ja tukijoista. Vuoden 1927 vihkiäisten yhteydessä taidekokoelma siirtyi muun omaisuuden mukana Turun Suomalaiselta Yliopistoseuralta yliopistolle.

Tammikuun 19. päivänä 1921 Helsingissä oli pidetty suomenkielisen yliopiston tulevien tilojen kaunistamiseen tähtäävä kokous, jossa olivat läsnä muiden muassa taidemaalari Eero Järnefelt ja kuvanveistäjä Emil Wikström, molemmat valtakunnallisesti asemansa vakiinnuttaneita tekijöitä ja tunnettuja suomalaisuusliikkeen kannattajia. Perustettiin komitea, johon kuuluivat myös taidemaalarit Pekka Halonen ja Eero Snellman sekä taiteilija-taidekäsityöläinen Eric O. W. Ehrström ja kuvataiteesta ja sisustussuunnittelusta kiinnostunut arkkitehti Armas Lindgren (joidenkin tietojen mukaan myös kuvanveistäjä Alpo Sailo). Vielä saman kuun lopulla käytiin hieman suuremmalla joukolla paikan päällä tutustumassa yliopistoseuran opinahjon päärakennukseksi hankkimaan entiseen Phoenix-hotelliin ja neuvottelemassa seuran edustajien kanssa. Ensihuomio kohdistettiin kansliahuoneen sisustamiseen, mutta pian ajankohtaisiksi nousivat myös konsistorin istuntohuone (myöh. hallintohuone), kanslerin huone ja juhlasali, vähittäin myös luentosalit ja muut yleiset tilat.

Komitea kääntyi Suomen taiteilijoiden puoleen kehottaen heitä lahjoittamaan teoksiaan yliopistolle. Armas Lindgren lupautui tekemään piirustukset kansliahuoneen sisustamiseksi ja kalustamiseksi, ja Emil Wikström muotoili omana lahjanaan muistorahan, jonka yliopistoseura lyötti kahdessa eri koossa ja jonka tuotto käytettiin erityisesti kansliahuoneen sisustamiseen. Teoslahjoituksia taiteilijoilta saatiin runsaasti varsinkin vuosien 1922–1924 kuluessa. Muutaman kalevalaisen tai kansanelämää kuvaavan aiheen ohella lahjoituksina saatiin ennen muuta maisemia sekä akateemisten perinteiden edellyttämiä muotokuvia.

Kansallisaiheiset avainteokset

Kesäkuun 27. päivänä 1922 avatun yliopiston avoimiin edustustiloihin kertyi vähitellen pieni avainteosten kokoelma, joka liittyi tunnusmerkillisesti suomalaisuusteemaan, kuten kansanrunouteen. Juhlasalin päätyseinälle kateederin yläpuolelle päätyi itseoikeutetusti Akseli Gallen-Kallelan Lönnrot ja Kalevalan laulajat (1913), suurehko luonnos Helsingin yliopiston juhlasalin seinämaalaukseksi, jonka toteuttamisesta taiteilija oli vetäytynyt ruotsinkielisen lehdistön polemisoitua aihevalinnan epäakateemisuutta. Puolustajien mukaan aiheessa oli kyse muinaisuutta koskevan tiedon keräämisestä modernia tiedettä ennakoivin kenttätyömenetelmin. Taiteilija, joka oli ollut vuodesta 1917 alkaen kutsuttuna jäsenenä Turun Suomalaisen Yliopistoseuran ensimmäisessä hoitokunnassa, ilmoitti lahjoituksesta Kalevalan päivänä 28.2.1923, mutta sen toimitus yliopistolle viipyi ilmeisesti seuraavan vuoden alkuun. Gallen-Kallela itse ilmoitti samana päivänä sovinnollisesti niin ikään lahjoittavansa Turun Akatemian vihkiäisaiheisen luonnoksen kaupunkiin kolme vuotta aiemmin avatulle ruotsinkieliselle yliopistolle, Åbo Akademille.

Pitkänmuotoisen juhlasalin takaseinää koristamaan saatiin vuonna 1929 puolestaan Elias Muukan suurikokoinen öljyväriluonnos Laulun voima (Väinämöisen soitto, 1914) taiteilijan ja hänen puolisonsa lahjoituksena. Runollinen Kalevala-maalaus oli syntynyt Muukan Turun aikana. Triptyykissä rantakalliolla istuva Väinämöinen lumoaa soitollaan koko luomakunnan. Kolmas huomattava Kalevala-aiheinen teos oli Turun naisten paikalliselta kuvanveistäjä Aarre Aaltoselta yliopiston kirjastoa varten tilaama kolmiosainen marmorireliefi Valon tulo Pohjolaan, joka ripustettiin lukusalin peräseinälle vuonna 1924. Taiteilijan itse valitsema aihe perustui keskuskuvan osalta Kalevalan 49. runoon, joka kuvaa päivän ja kuun vapautumista Pohjolan kivimäestä, jonne Louhi, Pohjolan emäntä, oli ne salvannut. Art deco -vaikutteisessa matalassa reliefissä seppä Ilmarinen ihailee vapautuneita taivaan valoja kahden nuorukaisen kanssa. Tyyliltään klassisoivat sivuaiheet esittävät allegorisia kylväjä- ja elonkorjaajahahmoja. Kaiken kaikkiaan Aaltosen lähes 1,5 metrin korkuista marmoritriptyykkiä on pidettävä aikansa Suomessa huomionarvoisena monumentaalitehtävänä.

Salolaisen taidemaalari Uuno Eskolan kansanelämää marraskuulaisittain luotaava Hartaushetki-maalaus (1923), joka liitettiin kokoelmaan vuonna 1923 yksityisen lahjoittajan tilauksena, näyttää olleen yliopiston alkuaikojen ripustajien suosiossa. Teos erottuu sotienvälisen ajan valokuvissa ns. valiokuntahuoneen tai kanslerin huoneen seinältä.

Yliopiston suomalaiskansallista tehtävää luonnehtimaan tarvittiin tietysti myös joitakin keskeisten kansallisten hahmojen muotokuvia. Phoenix-rakennuksen luentosali I:n peräseinälle vakiintuivat jossain vaiheessa – kopioina – J. V. Snellmanin (Bernhard Reinhold, 1874, Helsingin yliopisto) ja J. L. Runebergin (Albert Edelfelt, 1893, Turun taidemuseo) puolivartalomuotokuvat. Seitsemäntoista taiteilija Emil Cedercreutzin siluettia suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan rakentajista hankittiin jo ennalta vuonna 1919. Mustasta paperista leikatut profiilikuvat sijoitettiin ovaaleissa kehyksissä kirjaston lukusaliin kirjahyllyjen yläpuolelle. Valokuvissa sisustuksesta erottuu myös kansalaisten lahjoittamia kipsivaloksia suomalaisten merkkihenkilöiden muotokuvista ja joistakin klassisen taiteen teoksista.

Muotokuvakokoelma

Varhaisista muotokuvista tärkeänä avainteoksena voidaan mainita Eero Järnefeltin laajaa valtakunnallista huomiota saanut lahjoitus: yliopiston ensimmäisen kanslerin ja tunnetun vanhasuomalaisen poliitikon, valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmarin muotokuva, jonka taiteilija toteutti lahjanaan uudelle yliopistolle heti avajaisvuonna 1922. Kuvan koruton jykevyys puhutteli aikalaisia, ja teos oli myös esillä Järnefeltin myönteisen vastaanoton saaneessa yksityisnäyttelyssä Tukholmassa vuonna 1924. Muotokuva sijoitettiin kaavaillusti kansliahuoneeseen, ja sen vasemmalle puolelle liitettiin kesällä 1923 Anna Snellman-Kailan maalaama suomen ja sen sukukielten professori Heikki Ojansuun postuumi muotokuva, niin ikään taiteilijan lahjoituksena. Ojansuu oli toiminut myös humanistisen tiedekunnan ensimmäisenä dekaanina. Maisema- ja muotokuvamaalarina tunnettu Snellman-Kaila oli yliopiston ensimmäisen filosofian professorin Eino Kailan puoliso.

Yliopiston ensimmäisen rehtorin, Suomen historian professori Artturi H. Virkkusen muotokuva saatiin taiteilija Wilho Sjöströmin lahjoituksena samana vuonna. Kansliahuoneeseen sijoitettiin näiden lisäksi vielä Emil Rautalan lahjoittama Yliopistoseuran hoitokunnan puheenjohtajan, Turun hovioikeuden presidentti Aleksi Kävyn muotokuva (1922). Rautalan myöhemmät, lukuisat tilausmuotokuvat yliopiston piiristä saivat kiitosta erityisesti vivahteikkaasta karakterisoinnista ja rikkaasta, suorastaan polyfonisesta väriasteikosta.

Keväällä 1930 paljastettiin Järnefeltin toinen muotokuva Danielson-Kalmarista Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan juhlassa; kansleriksi valittu historioitsija oli myös ylioppilaskunnan ensimmäinen kunniajäsen. Eräistä muistakin merkkihenkilöistä tuli yliopiston piiriin useita muotokuvia eri tahojen välityksellä. Valtakunnallisesti tunnettu runoilija V. A. Koskenniemi, Suomen ja yleisen kirjallisuuden professori ja yliopiston järjestyksessä toinen rehtori, tuli kahdesti jo pelkästään Emil Rautalan muotokuvaamaksi: ylioppilaskunnan tilauksena kunniajäsenestään vuonna 1935 ja yliopistoseuran tilauksesta mallin 60-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1949. Koskenniemi on kulttuurivaikuttajana esimerkki taiteilijan kanssa ystävystyneestä mallista. Joskus yliopistoseura saattoi kustantaa muotokuvan, joskus lahjoittaja halusi pysyä tuntemattomana, mutta alkuvaiheen jälkeen käytännöksi vakiintui, että ystävät, tuttavat ja kollegat hankkivat lahjakeräyksellä yliopiston kokoelmaan mallin 60-vuotismuotokuvan.

Etenkin lääketieteellinen tiedekunta on 1970-luvun jälkeenkin ylläpitänyt tätä vuosisataista akateemista perinnettä, kanslerien ja rehtorien muotokuvaamisesta on huolehdittu keskusjohtoisemmin. Valtaosa yliopiston taidekokoelmasta muodostuukin muotokuvista. Emil Rautalan jälkeen muutamat turkulaiset taiteilijat, kuten Koskenniemen piiriin kuulunut Liisa Tanner sekä nykytaiteilija Kaari Hilkka Könönen, ovat olleet erityisen luotettuja yliopistolaisten muotokuvaajia. Valtaosa muotokuvista on mallin ammattiattribuutein varustettuja, kehystettyjä öljymaalauksia, mutta jonkin verran muoto- ja materiaalikokeilujakin yli sadan vuoden ajan karttuneeseen kokoelmaan sisältyy.

Naisten merkitys lahjoittajina

Heti 1920-luvulla nostettiin esiin naisten osuus Turun yliopiston synnyssä, paitsi opiskelijoina myös lahjoittajina. Kirjastonhoitajana yliopiston kirjastossa työskennellyt Toini Melander kuvasi vuonna 1928 porvarillisessa Suomen Nainen -naisasialehdessä, miten suurta huomiota oli kiinnitetty sisustuksiin Phoenix-hotellia yliopiston päärakennukseksi muutettaessa: ”Siinä ei ole pyritty luomaan vain virallisia vastaanottohuoneita ja opetussaleja, vaan ennen kaikkea kodikkaita, valoisia suojia taideteoksineen, mattoineen ja tyylikalustoineen, joissa tulija mielellään hetkisen viivähtää. Siitä, että yliopisto todella on tässä onnistunut, on sen ennen kaikkea kiittäminen Suomen naisia ja taiteilijoita, joiden yhteistyön tuloksena sen kauneimmat huoneet ovat syntyneet.” Melander mainitsi ennen muuta kanslian Suomen naisten yhteisvoimin luomana huoneena, johon toivat lämpöä ja viihtyisyyttä Satakunnan naisten lahjoittama valtava lattiaryijy, Lahden asukkailta saadut takorautaiset valaisimet sekä Turun naisten teettämät, paikallisen tekstiilitaiteilija Katri Warén-Variksen suunnittelemat tummat verhot. Toisesta tyylihuoneesta, kanslerin huoneesta, oli yliopiston kiittäminen Tampereen naisia, jotka lahjoittivat sen kalusteet.

Melander jatkoi: ”Kaikkien näiden huoneiden sisustustöitä on taiteellisena asiantuntijana johtanut nainen, taiteilijatar Katri Warén, jonka tietoihin, taitoihin ja väsymättömään harrastukseen yliopisto tarvittaessa usein on vedonnut, aina suotuisin tuloksin. Tässä yhteydessä ei ole myöskään unohdettava mainita, miten yliopiston kotikaupungin naiset etupäässä ompeluseurojen keräämin varoin ovat lahjoittaneet yliopistolle milloin taideteoksia, milloin uutimia ja mattoja omalta osaltaan täten lisäten sen suojien kodikkuutta ja viihtyisyyttä, eikä myöskään Porin naisten lahjoittamaa juhlalippua ja Rauman naisten lahjoittamaa rehtorinkaapua.” Työ- ja vastaanottohuoneiden kalustamiseen käytettiin sen sijaan pääasiassa Oy Phoenixin hotellikalusteita kaappeja lukuun ottamatta.

Turkulaista modernismia

Turkulaisen Pinella-ravintolan Punaisen huoneen ryhmän jälki-impressionistis-ekspressionistinen taide on kohtalaisen hyvin edustettuna Turun yliopiston taidekokoelmassa. Edwin Lydén, Emil Rautala, Ragnar Ungern, Santeri Salokivi ja Ilmari Kaijala, muita hieman myöhemmin myös Weikko Puro ja Hugo Otava, kokoontuivat keskustelemaan klassikkoravintolan punatapettiseen sivuhuoneeseen noin vuosina 1905–1915. Vuoden 1908 tienoilla heitä yhdisti suuntautuminen müncheniläiseen Jugendiin ja symbolismiin nietzscheläisyys mukaan lukien, ja paria vuotta myöhemmin Gallen-Kallelaa arvostaneet maalarit työskentelivät Ruovedellä. Yliopiston kokoelmaan kuuluu toinen versio tunnetusta Lydénin vuonna 1908 tekemästä Punainen huone -tussipiirustuksesta, toinen on Suomen Säästöpankki Oy:n taidekokoelmassa Kansallisgalleriassa. Piirros on saatu yliopistolle taiteilijan tunteneen yleisen historian professori Kaarlo Jäntereen testamentin mukana vuonna 1957. Ungernilta, Salokiveltä, Otavalta ja Purolta kokoelmassa on lähinnä maisemia ja Kaijalalta aikanaan korkealle arvostettuja lyijykynäpiirroksia. Turkulaissyntyinen kriitikko Antero Rinne luonnehti vuonna 1927 Lydéniä Wäinö Aaltosen ohella ”turkulaisen koulun” ainoaksi modernistiksi. Myöhemmin joukkoon kelpuutettiin myös Otto Mäkilä, jonka surrealistissävytteisestä tuotannosta yliopiston kokoelmassa on esimerkki 1930-luvun lopulta.

Punaisen huoneen ryhmän lisäksi myös 1930-luvun Pro Arte -ryhmää (1933–1938) kutsuttiin Turun koulukunnaksi. Sitä johtivat Edwin Lydén ja nuori Otto Mäkilä ja siihen kuuluivat muun muassa Ilmari Kaijala, Einari Wehmas, Kalle Rautiainen, Hannes Siivonen ja Jussi Vikainen, joilta on teosesimerkkejä yliopiston taidekokoelmassa. Ryhmän nähtiin edustavan kansainvälistä modernismia pääkaupungin kansalliskonservatiivisesta taidekentästä poiketen. Myös poliittisesti oikeistokonservatiivisen V. A. Koskenniemen ympärille ryhmittynyt kirjallinen piiri suhtautui innostuneesti ja avoimin mielin modernismiin, kun taas selväpiirteistä modernismia edusti yliopiston kirjaston johtajana vuosina 1920–1939 toiminut kirjailija Volter Kilpi, josta Lydén maalasi tyyliltään naturalistisen 60-vuotismuotokuvan vuonna 1935. Wäinö Aaltoselta kokoelmaan kuuluu lähinnä joitakin pienoisveistosten kipsiversioita ja veistosluonnoksia uuden yliopiston keskusaukiota jäsentävän ulkoveistoksen lisäksi.

Kansainvälistä tyyliä ja kotimaista nykytaidetta

”Taideohjelmaan” tuli muutos, kun 36 vuoden jälkeen muutettiin alun perinkin väliaikaiseksi aiotusta keskustan Phoenix-rakennuksesta varta vasten yliopistolle rakennettuihin, Aarne Ervin suunnittelemiin täysmodernistisiin tiloihin. Tässä vaiheessa luovuttiin kaikille avoimien edustustilojen osalta perustamisajan kalevalais-kansallisesta imagosta modernimman ilmeen hyväksi. Niin sanottua kansainvälistä tyyliä edustanut estetiikka vastasi pikemminkin yliopistolaitoksen yleiseen universaalisuuden ihanteeseen. Pää- tai hallintorakennuksen aulaan sijoitettiin viivästysten jälkeen Heikki Niemisen pronssireliefi Rakentaminen jo arkkitehti Ervin aikoinaan visioimalla tavalla. Rakennus oli vihitty käyttöön vuonna 1959, mutta reliefi hankittiin Valtion taideteostoimikunnan vuonna 1979 järjestämällä kutsukilpailulla. Monumentaalisen tilausteoksen aatteellinen viesti yhteiskunnan rakentamisesta ja tiedon edistämisestä oli kuitenkin huomattavasti yleisluontoisempi kuin spesifisti ”suomalaista” yliopistoa perustettaessa.

Vuonna 1974 tapahtuneen valtiollistamisen myötä Turun yliopistolle avautui mahdollisuus hyödyntää vuonna 1956 toimintansa aloittaneen Valtion taideteostoimikunnan palveluja: saada tiloihinsa aikalaistaidetta joko toistaiseksi sijoitettuna tai paikkasidonnaisemmin kilpailujen kautta. Tätä mahdollisuutta taiteen saamiseen yliopiston miljöihin onkin 1980-luvulta lähtien hyödynnetty aktiivisesti. Taidehankintoja on suoraan yliopistolle tehty harvakseltaan ja silloinkin yleensä lahjoitusten turvin.

Yliopistonmäen keskusaukiolle uuden pääkirjaston eteen sijoitettu Wäinö Aaltosen pronssinen suihkuallasveistos Genius ohjaa nuoruutta (1961) oli yksityisen lahjoittajan mahdollistama tilausteos. Turkulaissyntyinen Aaltonen oli siihen mennessä saavuttanut hallitsevan julkisen kuvanveistäjän aseman Suomessa. Päärakennuksen edessä Koskenniemenkadun seremoniaportaikkoon päin katsova Harry Kivijärven monumentaaliveistos Runeberg, Lönnrot, Snellman (1968), joka aikoinaan tunnettiin ”kolmena vekkulina”, taas oli Suomen Kulttuurirahaston lahjoitus. Vuonna 1962 järjestetyn taidekilpailun tuloksena olleiden abstraktien veistosten synnyttämän kohun jälkeen lopullinen veistos syntyi Kivijärven ja Aimo Tukiaisen kesken järjestetyn kutsukilpailun tuloksena.

Tavallisimmin yliopiston kokoelma ei edusta jurytettyä, kilpailutettua tai kuratoitua taidetta, vaan kokoelma on muodostunut vaihtelevin tavoin sisältäen paljon yksityisiä tai yhteisöjen lahjoituksia ja myös muiden kuin taiteen ammattilaisten tuotoksia. Moniarvoisuus on tyypillistä yliopiston kaltaisille monialaisille instituutioille. Kaiken kaikkiaan lahjoituksia on motivoinut halu edistää tutkimusta ja sivistystä yleensä mutta myös henkilökohtainen kiintymys alma materiin.

Tutta Palin 2024

Lähteet

Bergh, Erik ja Päivi Hovi, toim. Punainen huone – Röda rummet. Turku: Turun Taidemuseo, 1988.

Hirn, Yrjö. ”Lönnrot ja Gallen-Kallela”. Kalevalaseuran vuosikirja 5, 43–47. Porvoo: WSOY, 1925.

Jäntere, Kaarlo. Turun yliopiston perustaminen. Helsinki: Oy. Suomen kirja, 1942. (Luku 3, ”Taiteilijat ja yliopiston perustamisliike”, 279–285.)

Koskimies-Envall, Marianne. ”Elias Muukka – Suojaisten poukamien ja sydänmaan metsien maalari”. Kesäpäiviä – Elias Muukka suomalaisen maiseman tulkkina, toim. Leena Räty ja Marianne Koskimies-Envall, 11–129. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja nro 1/2010 – Pohjanmaan museon julkaisuja nro 40. Lappeenranta ja Vaasa: Etelä-Karjalan taidemuseo ja Pohjanmaan museo, 2010.

Koskinen, Mirva, toim. Silmin nähden. Taideteoksia Turun yliopiston arkkitehtuurissa – Art in Architecture at the University of Turku. Turku: Turun yliopisto, 1997.

L. Wa. [Ludvig Wennervirta]. ”Eemil Rautala 60-vuotias”. Ajan Suunta, 2.10.1943.

Melander, Toini. ”Pikavierailu Turun Yliopistossa”. Suomen Nainen 11/1928 (Turun numero), 96–98.

Okkonen, Onni. A. Gallen-Kallela. Elämä ja taide. Suomen tiedettä n:o 6. Porvoo: WSOY, 1949.

Rinne, Antero. ”Turkulaisia taiteilijoita. IV. Edvin Lydén”. Uusi Aura, 13.11.1927.

Räty, Leena. ”Elias Muukka – Lemin muuttolintu”. Kesäpäiviä – Elias Muukka suomalaisen maiseman tulkkina, toim. Leena Räty ja Marianne Koskimies-Envall, 131–171. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja nro 1/2010 – Pohjanmaan museon julkaisuja nro 40. Lappeenranta ja Vaasa: Etelä-Karjalan taidemuseo ja Pohjanmaan museo, 2010.

”Taidelahjoituksia Turun yliopistoille”. Uusi Suomi, 2.3.1923.

Vares, Vesa. Turun yliopiston historia, osa 1. Kansallinen tehtävä 1920–1974. Turku: Turun yliopisto, 2020.

Vares, Vesa. Turun yliopiston historia, osa 2. Monimuotoisena maailmalle 1974–2020. Turku: Turun yliopisto, 2020.

Vares, Vesa. Yliopistontekijät. Turun Suomalaisen Yliopistoseuran 100 vuotta. Turku: Turun Suomalainen Yliopistoseura, 2017.

V. H. E. ”Turun yliopisto ja naiset”. Uusi Suomi, 12.11.1922.