Vanhaa ja uutta Turkua

Tekijä(t):Katri Warén-Varis Ajankohta:1932 Tekniikka:ryijy Koko:175 x 146 cm

Katri Warén-Variksen suunnitteleman ryijyn kuva-aiheina ovat Turun Yliopisto, tuomiokirkon torni naakkoineen, Åbo Akademin päärakennus (Trappin talo), tähtitorni, ravintola Pinella Gylichin pylväikköineen, Samppalinnan tuulimylly, Aurajoen rannat, kirjasto, linna sekä purjeveneitä Aurajoella. Lisäksi mukana ovat liljasymboli ja Turun vaakunan goottilainen A-kirjain.

Ryijymalli on ollut myös itse toteutettavissa. Se liitettiin Aboa vetus et nova -nimellä Alli Sahlanin omistaman Kotiteollisuusaitta Pirkko -nimisen liikkeen myyntikokoelmaan vuonna 1931. Liike toimi Turussa osoitteessa Yliopistonkatu 27, joka oli Warén-Variksenkin kotiosoite. Turun yliopiston kokoelmissa oleva versio on vuodelta 1932 ja siinä Daniel Jusleniuksen kirjan nimi mainitaan suomeksi. Turun museokeskuksen esinekokoelmissa on versio latinankielisellä tekstillä (TMK21890). Myös Åbo Akademilla on ryijystä versionsa.

Warén-Varis toimi uuden yliopiston alkuvaiheen sisustusasiantuntijana suunnitellen itse muun muassa kansliahuoneen ja (ilmeisesti 1950-luvulla) juhlasalin verhot sekä ylioppilaskunnalle nauhan.

Tekstiilitaiteilija ja suunnittelija Katri Warén-Varis (o.s. Cannelin, 1891–1973) toimi Turussa monialaisena designsisustusten suunnittelijana. Hän opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa mallipiirustusosastolla vuosina 1910–1913 ja 1915–1916 (Armas Lindgrenin toimiessa koulun taiteellisena johtajana) ja avioitui vuonna 1913 lääkäri Erkki Warénin (myöh. Warén-Variksen) kanssa. Perhe muutti vuonna 1917 Turkuun ja varasi huoneiston vuonna 1927 Yliopistonkatu 27:een valmistuvaan Erik Bryggmanin piirtämään Atrium-asunto-osakeyhtiöön, jonka aloitteentekijöihin Erkki Warén itse lukeutui ja jossa kokoontui myös Koskenniemen kirjallinen piiri. Turun Yliopisto oli mukana kiinnelainoittamassa taloyhtiötä. Katri Warén-Varis suunnitteli perheen kodin koko irtaimen sisustuksen sekä takan kirjastohuoneeseen. Verkostojen rakentamisessa Turun sivistyneistön ja yrittäjien parissa Heidekenin synnytyssairaalan ylilääkäriksi kohonneella puolisolla oli merkityksensä; Turun Yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori Harry Warén ja taidemaalari-lavastaja Matti Warén olivat hänen veljiään. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alkupuolella Warén-Varis muun muassa suunnitteli ryijymalleja Turun historiaan liittyvistä aiheista. Tekstiilisuunnittelun lisäksi hän piirsi mielellään huonekaluja, jotka valmistettiin tavallisesti turkulaisella Bomanin huonekalutehtaalla, mutta leskeydyttyään vuonna 1939 hän keskittyi pitämään sisustustoimistoa ja pientä kutomoa kotonaan Turussa. Parhaimmillaan 1940-luvulla hänellä oli palveluksessa kolme kutojaa, ja vielä 1960-luvulla kutomo toteutti Warén-Variksen tyttären Eeva Renvallin tekstiiliteoksia.

Tutta Palin 2024

Soiri-Snellman, Helena. Asunto Oy Atrium. Erik Bryggman ja Turun arkkitehtuuri. Turku: As. Oy Atrium, 2010.

Svinhufvud, Leena. Moderneja ryijyjä, metritavaraa ja käsityötä. Tekstiilitaide ja nykyaikaistuva taideteollisuus Suomessa maailmansotien välisenä aikana. Helsinki: Designmuseo, 2009.

”Turkulaisten ja varsinais-suomalaisten oma ryijy ’Aboa vetus et nova’ (Vanhaa ja uutta Turkua)”. Turun Sanomat, 15.11.1931.