K. F. Joutsen

Tekijä(t):Emil Rautala Ajankohta:1947 Tekniikka:öljy kankaalle Koko:108 x 86 cm

Emil Rautalan muotokuva lahjoittaja Karl Fredrik eli Kalle Joutsenesta (1865–1948) valmistui vuonna 1947. Turkulainen käsityöläisperheen poika kuului veljensä Anton Fabian Johnssonin (1868–1942) kanssa yliopiston merkittävimpiin suurlahjoittajiin. Veljesten Klondikessa Alaskassa kaivaman kullan turvin rakennettiin yliopiston kirjasto ja luonnontieteiden laitosrakennus. Pidempään elänyt K. F. Joutsen testamenttasi omaisuutensa Turun Yliopistolle, ja testamentti toimeenpantiin vuonna 1948. Rautalan luonteikas muotokuva ripustettiin pääkirjastoon heti sen valmistuttua ensimmäisenä Yliopistonmäen rakennuksista vuonna 1954.

Taidemaalari Emil Rautala (1883–1948) oli kuulunut turkulaiseen Punaisen huoneen taiteilijaryhmään ja teki vielä Helsingissä vuodesta 1927 asuessaankin lukuisia muotokuvia Turun Yliopiston toimihenkilöistä ja tukijoista – sekä esittäytyi näyttelyissäkin lähinnä vain Turussa. Hän oli opiskellut sekä Turun piirustuskoulussa (1898–1900) että Eero Järnefeltin johdolla Helsingin yliopiston piirustussalilla (1904–1905) ja aloitellut opintoja Suomen Taideyhdistyksen Helsingin piirustuskoulussakin (1905–1906). Opintomatkoja hän teki muun muassa Müncheniin (1907–1908) ja Pariisiin (1912–1913). Muotokuvaus oli elimellinen osa hänen taiteellista tuotantoaan, jossa erottuu ekspressiivinen siveltimenkäyttö ja jälki-impressionistinen väriskaala voimakkaine sinisen, vihreän ja violetin sävyineen.

Tutta Palin 2024

Bergh, Erik ja Päivi Hovi, toim. Punainen huone – Rödä rummet. Turku: Turun Taidemuseo, 1988.

Niitemaa, Timo. ”Kullankaivajaveljesten jättilahjoitus Turun yliopistolle”. Turun yliopisto, s.a. https://www.utu.fi/fi/yliopisto/historia/kullankaivajaveljesten-jattilahjoitus-turun-yliopistolle.