Martta Helmisen maalauksessa Rauman keskiaikaisesta Pyhän Ristin kirkosta, joka oikeastaan on luonteeltaan kesäinen maisemaimpressio, näkyy tutustuminen jälki-impressionistiseen maalaustapaan taiteilijan ranskalaisen opettajan Charles Guérinin johdolla. Kyse on mahdollisesti pariisilaisittain innoittuneesta kokeilusta muuten vähemmän impressionistisesti maalanneen taiteilijan tuotannossa.
Turun Suomalaisen Yliopiston perustamisvaiheisiin Martta Helminen liittyy siten, että hän oli mukana luovuttamassa Armas Lindgrenin piirtämää kanslerin huoneen kalustoa Tampereen naisten lahjana syksyllä 1925. Arpajaiskeräyksen ja juhlailtaman järjestämiseksi oli muodostettu epävirallinen seura nimeltä Turun Suomalaisen Yliopiston Tamperelaiset Ystävät. Toistakymmentä henkilöä käsittäneen toimikunnan puheenjohtajana toimi rouva Ester Reinius ja sihteerinä neiti Göta Sinervo (myöh. Salovius), joka tunnettiin myöhemmin Helmisen toimittajakollegana ja elämänkumppanina. Arpajaisvoittoihin lukeutui kaksi Helmisen suunnitelmien mukaan valmistettua lastensänkyä ja nukketalo. Taiteilija oli myös piirtänyt ystäväseuran käyttöön tunnuksen, johon sisältyi kuva Phoenix-rakennuksesta.
Martta Helminen (1890–1983) opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä vuosina 1905–1909 ja Charles Guérinin johdolla Pariisissa 1913–1914 ja 1920–21, mutta toimi pitkään kotikaupungissaan Tampereella, osin vielä muutettuaan Helsinkiin 1920-luvun lopulla. Hän työskenteli taiteilijan työn ohella piirustuksenopettajana tyttölyseossa (1910–1927) sekä osallistui Tampereen Taideyhdistyksen toimintaan. Helminen debytoi Helsingissä vuonna 1915. Hänet tunnetaan erityisesti alttaritauluistaan ja muotokuvistaan.
Tutta Palin 2024
”Julkisten rakennusten taiteellinen sisustaminen. Kuvia ja tekstiä Tampereen naisten Turun Suomalaiselle Yliopistolle lahjoittamasta kanslerinhuoneen kalustosta ja taiteilija Helmisen Pihtiputaan kirkkoon maalaamasta alttaritaulusta”. Aamulehti, 31.5.1925.
Konsistorin kokouksen pöytäkirja, 30.9.1925.
Konttinen, Riitta. Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa. Helsinki: Siltala, 2017.
Lönn, Rauha, toim. Kuvataiteilijat 2004. Helsinki: Suomen Taiteilijaseura / Kustannus Oy Taide, 2004.
Palin, Tutta. Ester Helenius. Värihurmion palvoja. Kirjokansi 113 – Hämeenlinnan Taidemuseon julkaisuja 1/2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016.
”Turun Suomal. Yliopiston Tamp. Ystävät”. Aamulehti, 8.9.1922.