”Turun suomalaiset naiset” – joukko sivistyneistö- ja yrittäjäperheiden naisia – ilmoitti 13.3.1922 päivätyssä kirjelmässä lahjoittavansa yliopiston kirjastoon marmorisen korkokuvan. Arkkitehti Armas Lindgren auttoi toteuttajan valinnassa, ja tilauksen sai nuori paikallinen kuvanveistäjä Aarre Aaltonen 4.3.1923. Taiteilija tuntuu oivaltaneen täydellisesti tilauksen luonteen. Taidekriitikko Ape Rantaniemi tiedusteli asiaa työn ollessa valmistumassa vuoden 1924 alussa: ”[…] ’Kyllä minä olen saanut aivan vapaasti aiheen valita’, lausui taiteilija ja jatkoi: ’Olen paljon miettinyt aihetta, mutta jo heti alussa päätin, että pää- eli keskikuvan aihe pitäisi olla jotain kansallis-kalevalaista, ja niin tulin ottaneeksi aiheen Kalevalan 49:stä runosta, jossa on kerrottuna päivän ja kuun vapautuminen ’Pohjolan kivimäestä, vaaran vaskisen sisästä’, minne Louhi, Pohjolan emäntä, oli ne salvannut.’” Art deco -tyylinen, kulmikkaita muotoja hyödyntävä matala reliefi esittää seppä Ilmarista ihailemassa vapautuneita taivaankappaleita kahden nuorukaisen seuratessa arempina vieressä, kun taas sivuosien kylväjämiehen ja elonleikkaajanaisen vertauskuvalliset kokovartalohahmot tuovat kokonaisuuteen levollisemman klassistisen lisänsä. Teoksessa suomalainen mytologia kohtaa antiikin perinnön yliopiston perustamisideaa osuvasti tulkiten. Optimismia henkiviä kuva-aiheita yhdistää hahmojen vitalistinen, vahvaa alkuvoimaisuutta korostava lihaksikkuus.
Rantaniemen haastatellessa taiteilijaa toinen sivuaiheista oli vielä suunnitteilla: ”Toisen sivukuvan, joka tulee esittämään kylväjää, lopullinen muoto on vielä kahtena luonnosehdotuksena, toinen mies-, toinen naisfiguurina. Näitten sivu[ku]vioitten tulisi vertauskuvallisesti esittää sitä nuorisoa, joka valon saavuttua käy työhön ja näin ollen pitäisi kai molemmat sukupuolet olla edustettuina. Tätä näkökohtaa kannattaa toimikunta ja ehdottaa kylväjän tyypiksi miestä. Taiteilija vuorostaan, yhtenäisyyden aikaansaamiseksi sivukuvioissa, ehdottaisi molemmat naisiksi, huomauttaen, että onhan keskuskuvassa jo nuorukaiset edustettuina.” Toteutettavaksi valikoitui miespuolinen figuuri.
Haastattelija piti omintakeista pääaiheen valintaa toteutuspaikkaan sopivana mutta myös vaativana, koska Kalevalaa oli vielä verraten vähän sovitettu nimenomaan veistotaiteen aiheiksi. Taiteilija itse koki ensimmäisessä monumentaalitehtävässään haasteellisemmaksi vain neljän sentin paksuisten mutta lähes puolentoista metrin korkuisten marmorilaattojen käsittelyn. Toiselle haastattelijalle, kuvittaja Ilmari Wainiolle, vaatimaton taiteilija kertoi pilke silmäkulmassa nähneensä niiden halkeamisesta unta.
Ennen luovuttamista teos tuli turkulaisyleisön nähtäville Turun taidemuseolla 12.4.1924 avattuun Turun Taideyhdistyksen 20-vuotisnäyttelyyn. Luovutustilaisuudessa 18.9.1924 alkuperäistä naistoimikuntaa edustivat kauppaneuvoksetar Ida Josefina Nordström, joka suoritti luovutuksen ja piti puheen, sekä tekstiilitaiteilija-suunnittelija Katri Warén-Varis ja rouvat Ebba Solin, Salli Ikola ja Anna Mikkola. Paikalla olivat taiteilijan ja yliopiston edustajien lisäksi myös Turun Suomalaisen Yliopistoseuran hoitokunnan puheenjohtaja, hovioikeudenneuvos Aleksi Käpy sekä juhlapuhujan puoliso ja seuran perustajiin lukeutunut keskuskomitean jäsen, kauppaneuvos J. G. Nordström, johtava suomenkielinen liike-elämän toimija Turussa. Aarre Aaltosen marmoritriptyykki oli suurisuuntaisin taideteoshankinta uuden yliopiston alkutaipaleella ja valtakunnallisestikin huomattava tilaus. Teos sijoitettiin Phoenix-rakennuksessa sijainneen yliopiston kirjaston lukusalin peräseinälle vastaanottotiskin yläpuolelle.
Keskireliefin alaosan inskriptio: ”Jopa kuu kivestä nousi / päivä pääsi kalliosta”/ Kal. 49.378–379. Turun suomalaiset naiset lahjoittivat v. 1924 / nämä korkokuvat Turun suomalaiselle yliopistolle.”
Pöytyäläissyntyinen kuvanveistäjä Aarre Aaltonen (1889–1980) opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Victor Westerholmin ja Elias Muukan johdolla vuosina 1906–1909, debytoi Turussa vuonna 1910 ja vietti sen jälkeen vielä kaksi vuotta Emil Wikströmin oppipoikana Sääksmäellä harjaantuen pronssivaluun ja julkisten veistosten toteuttamiseen. Hän teki opintomatkat Italiaan vuosina 1912–1913 ja 1920 saatuaan opiskeluoikeuden Firenzen taideakatemiaan. Aarre ja Wäinö Aaltosen äidit olivat pikkuserkuksia, ja Yrjö Liipola oli Aarre Aaltosen äidin serkku. Taiteilijan puoliso vuodesta 1921 oli taidemaalari Margit Aarnio-Aaltonen. Aarre Aaltonen työskenteli Turussa Yliopistonkatu 37:n ateljeessaan, kunnes muutti perheineen Lallukan taiteilijakotiin sen avautuessa Helsingissä vuonna 1933. Hänen tuotantoonsa sisältyy muun muassa kalevalaisia aiheita ja hautamuistomerkkejä sekä muotokuvia ja muita henkilösommitelmia.
Tutta Palin 2024
A. R–mi [Ape Rantaniemi]. ”Käynti kuvanveistäjä Aarre Aaltosen ateljeessa. Turun Suomal. Yliopiston korkokuvien valmistuessa”. Uusi Aura, 30.1.1924.
S. I. ”Aarre Aaltosen korkokuvaryhmä valmiina. Turun naisten lahja Turun suomalaiselle yliopistolle”. Uusi Aura, 13.4.1924.
”Taidelahjoitus Turun yliopistolle. Turun suomalaisten naisten lahjoittama Aarre Aaltosen korkokuvaveistos luovutettu yliopistolle”. Turunmaa, 19.9.1924.
Teräs, Kari. ”Kauppaneuvos Johan Gustaf Nordström (1865–1953)”. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu, 18.12.2013. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. https://kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/henkilo/274.
Teräs, Kari. ”Turkulainen suomenkielinen liikemiesverkosto taloutta ja kulttuuria modernisoimassa”. Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla – Det moderna Åbo under 1920- och 1930-talen, toim. Maija Mäkikalli ja Ulrika Grägg, 287–315. Turku: k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2004.
V. H. E. ”Turun yliopisto ja naiset”. Uusi Suomi, 12.11.1922.
Wainio, Ilmari. ”Nahkurin poika, josta tuli kuvanveistäjä. Taiteilijatarina Aarre Aaltosesta”. Nuori Voima 22–24/1926, 32–37 (672–677).